MM-kisat 2013 Val di Fiemmeen - Lahdessa siirrettiin katseet vuoteen 2015
30.05.2008 12:17 Salpausselän kisat
Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat järjestetään vuonna 2013 Italian Val di Fiemmessä. MM-kisojen isännyyttä hakeneessa Lahdessa siirrettiin saman tien katseet seuraavaan mahdollisuuteen, vuoteen 2015.
Italian Val di Fiemmelle kisat ovat kolmannet. Edellisen kerran se isännöi pohjoismaisten lajien MM-kisoja vuosina 1991 ja 2003.
Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS)) hallitus päätti MM-isännistä Kapkaupungissa torstai iltana. Ehdokkaina olivat Lahti FIN, Falun SWE, Oberstdorf GER, Zakopane POL ja Val di Fiemme ITA. Käydyssä äänestyksessä ensimmäisellä kierroksella putosi Oberstdorf ja toisella Lahti. Isännyys ratkesi kolmannella kierroksella kun annetuista 15 äänestä Val di Fiemme sai 8, Falun 5 ja Zakopane 2.
Vaikka Suomen kisadelegaatio olikin pettynyt neljänteen sijaan, kisatavoitteesta ei kuitenkaan luovuta. “Kisojen hakukomitea kokoontuu täällä jo huomenna analysoimaan ja miettimään sitä, missä meni pieleen. Kisojen hyväksi tehty työ ei kuitenkaan mene hukkaan. Tavoite siirtyy vuoteen 2015. Jo alun perin kun suomalaista kisajärjestäjää haettiin, sovittiin siitä, että mikäli kisoja ei ensimmäisellä kerralla saada, jatketaan hakua edelleen,” kertoo Suomen Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen. “Kokemus on aikaisemminkin osoittanut, että kilpailujen saaminen ensimmäisellä yrittämällä on hankalaa, esimerkiksi ensi vuoden MM-isäntä Tshekin Liberec sai hakea kisojaan viisi kertaa,” hän muistelee. FIS on varautunut useampiin hakukertoihin niin, että se on porrastanut etukäteen perittävän hakumaksun. Toisella kerralla maksu on vain 75% alkuperäisestä (150 000 CHF) ja kolmannella puolet.
Lisätietoja MM-kisaisännyyden saaneesta Val di Fiemmestä
http://www.fis-ski.com/uk/news/fisnews/fisnews.html?actu_page_444=2
www.fiemme2013.com
TIEDOTUSTILAISUUS
Lahden MM-kisaisännyydestä pidetään Lahden Urheilukeskuksessa torstaina 5.6.2008 klo 15.00. Tarkempi kutsu myöhemmin.
Muut Kapkaupungissa torstaina päätetyt hiihtolajien arvokisat
2012:
Lentomäen MM-kisat: Vikersund NOR
2013
Alppihiihdon MM-kisat:Schladming AUT
Freestylen MM-kisat: Voss NOR
Lumilautailun MM-kisat: Stoneham/Quebec CAN
Salpausselän kisat