Tommi Nikunen Lahden Hiihtoseuran uusi toiminnanjohtaja
10.04.2008 15:58 Salpausselän kisat
Lahden hiihtoseuran johtokunta 9.4. pitämässään kokouksessa on kutsunut Tommi Nikusen LHS:n uudeksi toiminnanjohtajaksi 1.7.2008 lähtien.
Tommi Nikusen toimenkuva on pääsääntöisesti urheilutoiminnan kehittäminen LHS:n kaikissa lajeissa ja tehtävään kuuluu myös hallinnollisia ja taloudellisia tehtäviä.
Tommi edusti aktiiviurallaan Lahden Hiihtoseuraa ja menestyi kansallisella tasolla. Hän on toiminut aiemmin myös LHS:n nuorisovalmentajana.
Tommi on toiminut Suomen Hiihtoliitossa vuodesta 2000 lähtien ensin yhdistetyn mäkivalmentajana ja sitten vuodet 2002-2008 mäkihypyn päävalmentajana.
Paikka tuli avoimeksi, kun 17 vuotta Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtajana toiminut Matti Haapoja siirtyy 1.8.2008 Finlandia-hiihdon toiminnanjohtajaksi osa-aikaeläkeläisenä.
Lahdessa Haapoja toimi ampumahiihdon MM-kisojen 1990-1991 pääsihteerinä, josta tehtävästä hänet kutsuttiin LHS:n toiminnanjohtajaksi.
Haapoja on toiminut vuodesta 1971 lähtien Lapinlahden kunnan urheiluohjaajana, Keuruun Kisailijoiden toiminnanjohtajana, SVUL:n Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan piirien koulutusohjaajana. Vuodet 1980-1988 hän toimi Ampumahiihtoliiton koulutus- ja valmennuspäällikkönä ja kaksi vuotta toiminnanjohtajana.