Yhdistetyn ennakko
29.02.2008 14:15 Karri Kannala
Suomalaiset lähtevät tämän päivän yhdistetyn normaalikisaan altavastaajina. Maailman Cupia ovat tällä kaudella hallinneet alppimaiden urheilijat, erityisen vahvoja ovat olleet Saksan ja Itävallan edustajat, mutta myös USA:n ja Ranskan urheilijat ovat viihtyneet palkintokorokkeella.
Suomalaisten kausi on ollut vaikea. Anssi Koivurannan aloitti lupaavasti, mutta lähiaikoina hyppykunto ja hiihtovauhti ei ole ollut toivotulla tasolla. Viime vuosina yhdistettyä hallinneella Hannu Mannisella on menossa heikohko kausi. Mäkiosuus tuottaa isolle miehelle edelleen ongelmia, eikä hiihtovauhtikaan ole ollut aivan maksimaalista. Osasyy tähän löytyy Mannisen sairastelusta.
Lahden ja Salpausselän maastot ovat kuitenkin aina suosineet suomalaisia, erityisesti Mannista. Jos Mannisen hyppy kulkee edes kohtalaisesti, taistelee hän varmasti palkintokorokepaikasta. Suomen edustajat kisassa ovat Jouni Kaitainen, Jaakko Tallus, Janne Ryynänen, Hannu Manninen ja Anssi Koivuranta. Mäkikisan ensimmäinen kierros alkaa kello 12.00. Maailman Cupia johtaa Saksan Ronny Ackerman.
Karri Kannala