Kisaviikonloppu keräsi selälle 50 000 kisavierasta
05.03.2006 17:59
81.Salpausselän kisat vetivät lauantaina lähes 40 000 katsojaa ja sunnuntaina kisoissa vieraili noin 10 000 talviurheilun ystävää.
Kisaorganisaatio kiittää kaikkia kisoihin osallistuneita aina kilpailijoista kannustajiin!
Janne Happoselle uran ensimmäinen osakilpailuvoitto
05.03.2006 17:04
Janne Happosen kunto kohoaa kauden loppua lähestyttäessä. Kuopiolainen leiskautti Lahden betonista 124 metrin ja 129 metrin hypyt ja lunasti itselleen ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoiton.
- En osannut odottaa tänään näin hyvää sijoitusta. Olisin ollut tyytyväinen, jos olisin hypännyt kymmenen parhaan joukkoon.
Ennen tämänpäiväistä voittoaan Happonen ei ollut hypännyt aikaisemmin kolmen parhaan joukkoon, joten ensikosketus palkintopallille oli mitä parhain.
- Lahdessa on hyvä hypätä, hyppyrit sopivat minulle. Nordic Tournament jatkuu Kuopiossa ja Puijohan on minun kotimäkeni. Joten odotan sieltä myös hyvää sijoitusta.

Uhrmann kiitteli tuuliolosuhteita
Happosen taakse jäivät sekä ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Tshekin Jakub Janda että Saksan Michael Uhrmann, joka nousi toisen kierroksen huikealla 131 metrin hypyllään kisassa kolmanneksi. Uhrmann oli ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 13.
- Toisella kierroksella tuulet osuivat kohdalleni todella hyvin ja sain venytettyä hyppyä. Tämä on minulle neljäs kerta palkintopallilla tällä kaudella, joten olen tyytyväinen.
Muiden suomalaisten päivä oli vaisumpi. Ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena ollut Matti Hautamäki jäi sijalle kymmenen, Tami Kiuru oli 15:s ja Risto Jussilainen 22:s.
Janne Ahonen ei onnistunut kuromaan kiinni Jakub Jandan johtoa maailmancupin kokonaispisteissä. Ahonen jäi tämän päivän kisassa sijalle 20. Jandan johto ennen Salpausselän kisaviikonloppua oli 42 pistettä, nyt ero Ahoseen on jo 112 pistettä.
Janne Happoselle ensimmäinen maailmancupin osakilpailuvoitto
05.03.2006 16:45
Janne Happosen kunto on kohdallaan. Suomalainen venytti Salpausselän erikoismäen kisan voittoon. Toiseksi tuli Tshekin Jakub Janda ja kolmannen sijan nappasi Saksan Michael Uhrmann.
Matti Hautamäki tipahti ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalle kymmenen. Tami Kiuru oli kisassa 15:s, Janne Ahonen 20:s ja Risto Jussilainen 22:s.
Janda ensimmäisen kierroksen paras, Hautamäki toisena
05.03.2006 15:44
Tshekin Jakub Janda johtaa Erikoismäen HS 130 kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen. Jandan hyppy kantoi 128 metriä. Toisena on Suomen Matti Hautamäki, joka leiskautti parhaana suomalaisena 126,5 metriä. Hautamäki on vain 3,7 pistettä Jandaa jäljessä. Kolmantena kisassa oleva Norjan Björn Einar Romoeren haastaa kärkikaksikon toisella kierroksella kunnon taistoon. Romoerenin hyppy kantoi 126 metriä. Piste-ero Hautamäkeen on vain 0,9 pistettä.
Muilla suomalaisilla hyppy kulki vaihtelevasti. Janne Happonen on kisassa viidentenä 124 metrin hypyllä. Tami Kiuru on sijalla 17. ja Risto Jussilainen sijalla 22. Janne Ahosen hyppy on kadoksissa: Ahonen selvisi 111 metrin hypyllään viimeisenä toiselle kierrokselle.
Kircheisen uusi voittonsa Salpausselällä
05.03.2006 14:14
Saksan Björn Kircheisen hiihti yhdistetyn sprintin voittoon, ja sai samalla ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoittonsa tällä kaudella.Toiseksi sijoittui ensimmäisenä ladulle lähtenyt norjalainen Petter Tande. Saksan Georg Hettich onnistui nousemaan kolmanneksi lähdettyään ladulle neljäntenä.
-Tänään oli parempi hiihto kuin eilen. Oli hyvä fiilis ja olen hyvässä kunnossa. Tulos oli sama kuin viime vuonna täällä ja olen todella tyytyväinen hiihtooni vaikka Lahdessa on vaikea hiihto-osuus mäen takia, viidennen maailmancupin osakilpailuvoittonsa Lahdesta napannut Björn Kirchheisen tiivisti tuntojaan hiihdon jälkeen.

Norjan Petter Tande oli tyytyväinen suoritukseensa vaikka kertoi olleensa viime aikoina hieman kipeä.
-Hyppy onnistui tänään hyvin. Tärkeintä hiihdossa oli pitää Moan selän takana ja teimmekin yhteistyötä Lamyn kanssa, kolmanneksi sijoittunut Georg Hettich kertoi hiihtotaktiikastaan.
Ranskan Chappuis Lamy sijoittui kisassa neljänneksi.

Anssi Koivurannan suksi ei luistanut yhtä hyvin kuin eilen ja kolmannelta sijalta ladulle lähtenyt mies tippui seitsemänneksi.
-En saanut taisteltua ja en päässyt mukaan rytmimuutoksiin, Koivuranta totesi hiihdon jälkeen.
Tande ensimmäisenä ladulle
05.03.2006 12:42

Norjalainen Petter Tande lähtee jo kolmatta kertaa maailmancupissa ensimmäisenä ladulle yhdistetyn sprintissä. Ranskalainen Chappuis Lamy lähtee toisena Tanden perään.
Suomalainen Anssi Koivuranta lähtee kolmantena 90 metriä Tanden perässä.
-Hyppy ei kulkenut ihan yhtä hyvin kuin eilen, mutta olen ihan tyytyväinen ja pääsen hiihtämään hyvästä asemasta, Koivuranta totesi 123,5 metrin hyppynsä jälkeen.
Janne Ryynänen on mäkiosuuuden jälkeen kahdeksantena. Norjalainen Magnus Moan lähtee yhdentenätoista 360 metriä kärjestä.
Toinen kilpailupäivä käyntiin yhdistetyllä
05.03.2006 11:49
Salpausselän kisojen toinen ja tänä vuonna viimeinen kisapäivä lähti käyntiin yhdistetyn sprintin mäkikierroksella. Kisayleisöä saapuu runsain joukoin stadionin mäkimonttuun jännittämään mm. Suomen Anssi Koivurannan hyppyvirettä.
Iltapäivällä on vuorossa yhdistetyn hurrikaanisprintti, joka lähtee hiihtostadionilta. Päivän päättää mäkihypyn erikoismäen kilpailu, joka on samalla Nordic Tournamentin ensimmäinen osakilpailu.
Itävalta taas voittoon mäkiennätyksellä
04.03.2006 20:01
Itävalta vei Salpausselän kisojen lauantaisen joukkuemäen voiton. Norja sijoittui toiseksi ja Suomi jäi yli 50:n pisteen päähän voittajasta. Itävallan joukkueen Andreas Widhölzl teki Lahdessa toisella kierroksella uuden mäkiennätyksen 135,5 metriin asti yltäneellä liidollaan.
- Koko joukkueemme on hyvässä kunnossa ja uskon että olympiakulta lämmittää vielä. Torinossa oli enemmän paineita kuin täällä, itävaltalainen Martin Koch kiteyttää.
Norjalainen Björn Romören oli tyytyväinen päivän hyppyihin, sillä ne kulkivat Lahdessa paremmin kuin Torinossa.
Suomalaisten tunnelmat eivät olleet yhtä valoisat
- Ei naurata. Huomenna menee paremmin, Janne Ahonen totesi toisen hyppynsä jälkeen.
- Meillä ei ollut mahdollisuuksia kärkeen Itävallan niitattua hyviä hyppyjä toinen toisensa jälkeen. Omat hypyt sujuivat hyvin, Janne Happonen totesi kisan päätyttyä.

Itävalta oli ylivoimainen joukkuemäessä.
Suomi jäi joukkuemäessä kolmanneksi
04.03.2006 19:03
Suomen mäkihypyn joukkue sijoittui kolmanneksi jääden voittaneesta Itävallasta jopa 52 pisteen päähän. Toiseksi joukkuemäessä sijoittui Norja, joka hävisi voittaneelle Itävallalle 15 pisteen verran.
Itävalta johdossa ensimmäisen kierroksen jälkeen
04.03.2006 18:10
Suomi lähtee toiselle hyppykierrokselle kolmannelta sijalta. Eroa johtavaan Itävaltaan on 12,4 pistettä. Toisena on Norja 9,3 pisteen erolla kärjestä.