4.02.2016 14:30

Toni Nieminen tekee paluun koehyppääjäksi MM-esikisoissa

Mäkihypyn olympiavoittaja Toni Nieminen tekee paluun koehyppääjäksi Lahden suurmäessä MM-esikisojen perjantaina 19.2. Nieminen päätti uransa vuoden 2004 Salpausselän kisoissa täsmälleen samassa roolissa.

Nieminen muistetaan koehyppääjän roolista jo vuoden 1989 Lahden MM-kisoista. Tuolloin 13-vuotias Nieminen oli juuri hypännyt ensimmäiset hyppynsä legendaarisesta Lahden betonista ja sai kutsun MM-kisojen koehyppääjäksi.

- Muistan edelleen elävästi nuo vuoden 1989 tapahtumat. Tunsin että kasvoin mäkimiehen mittoihin, kun pääsin vihdoin hyppäämään betonista. Kun vielä ihailemani Jari Puikkonen voitti maailmanmestaruuden, oli tuo kokemus itselleni viimeinen vahvistus, että mäkihyppy on minun juttuni, tätä haluan tehdä, muistelee Nieminen.

- Nuo muistot palasivat mieleeni nyt kun 40-vuotiaana kiipesin uudelleen suurmäen torniin. Tällä kertaa taisin myös jännittää enemmän kuin 13-vuotiaana pikkupoikana, jatkaa Nieminen.

Toni Nieminen oli koehyppääjänä myös vuoden 2001 MM-kisoissa ja päätti uransa vuonna 2004 Salpausselän kisojen suurmäen maailmancupin kisan koehyppääjänä.

- Hienoa, että ympyrä sulkeutuu nyt kahdentoista vuoden jälkeen ja pääsen samalla kokemaan MM-esikisat hyppääjänä. Takana on muutama harjoitus suurmäestä, viimeksi tänään olin mäessä yhtä aikaa maajoukkuehyppääjien kanssa, päättää Nieminen.

Miesten maailmancupin osakilpailu alkaa perjantaina 19.2. klo 18:00. Aiemmin perjantaina Salpausselällä hypätään historian ensimmäinen naisten mäkihypyn maailmancupin osakilpailu. Jokaisesta perjantain pääsylipusta luovutetaan viisi euroa Plan Suomelle tyttöjen hyväksi tehtävään työhön ja viisi euroa suomalaisen naismäkihypyn kehittämiseksi. Perjantai-illan päättää Suurhallissa Anssi Kelan konsertti.

Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto

Lue lisää