1980-luku
Vuonna 1980 kanadalainen, ilman laseja hypännyt intiaaninuorukainen Steve Collins paransi suurmäen mäkiennätystä kerralla usealla metrillä, pitkään säilynyt ennätys oli 124 metriä.
Vuonna 1981 Jari Puikkonen voitti molemmat mäkikilpailut. Erikoista mäkikilpailuissa se, että kilpailut käytiin pienessä K64 metrin mäessä.
Vuonna 1982 Lahden hiihtostadionille valmistui moderni yleisurheilukenttä. Näin hiihtostadionista tuli lahtelaisen urheilun ympärivuotinen keskuspaikka.
Vuonna 1985 Salpausselän Kisojen ohjelmasta poistui varsinainen Salpausselän Hiihto eli miesten 50 kilometriä. Tämän jälkeen perinteinen kisa on käyty vain MM-kisoissa 1989 ja 2001.
Vuonna 1986 tuon ajan suomalaisen musiikin ykkösnimi Dingo kansoitti Suurhallin äärimilleen. Kisojen yleisöravintolaan pakkautui lauantai-iltana yli 13 000 kuuntelijaa.
Vuonna 1988 Matti Nykänen kasvatti Salpausselän voittojensa määrän peräti seitsemään voittamalla molemmat mäkikilpailut. Hän on toistaiseksi Salpausselän Kisojen kaikkien aikojen menestynein urheilija voittojen määrällä mitattuna.
Vuonna 1989 järjestetyt MM-hiihdot keräsivät Lahden Urheilukeskukseen yli 450 000 kisavierasta vajaan kahden viikon aikana. Yleisömäärä on suurin Salpausselällä koskaan käynyt.