23.02.2018 13:25

Hiihtomaailman katseet kääntyvät olympialaisten jälkeen kohti Salpausselkää

Perinteiset Salpausselän kisat järjestetään Lahdessa heti meneillään olevien olympialaisten jälkeisenä viikonloppuna 2.-4. maaliskuuta. Ennakkoilmoittautumisten mukaan maailmancupin kisoihin osallistuu 360 urheilijaa yhteensä 25 eri hiihtomaasta: 232 maastohiihtäjää, 61 yhdistetyn urheilijaa ja 68 mäkihyppääjää.

Mukana Salpausselällä ovat kaikki eturivin maajoukkueet parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. - Kaikkien joukkueiden lopulliset nimilistat selviävät viimeistään kuluvan viikonlopun aikana, mutta kuten odottaa saattaa, Salpausselän kisayleisö näkee paikan päällä kaikki mäkihypyn, yhdistetyn ja maastohiihdon kirkkaimmat tähdet, kertoo pääsihteeri Jesse Kiuru. - Jo tiedossa olevissa ilmoittautumisissa on mukana esimerkiksi kaikki yhdistetyn henkilökohtaiset ja joukkuemitalistit Saksan Eric Frenzelin ja Johannes Rydzekin johdolla. Mäkihypyssä mukaan on ilmoitettu kaikkien huippuhyppääjien lomassa molemmat henkilökohtaiset olympiavoittajat Puolan Kamil Stoch ja Saksan Andreas Wellinger. On upeaa, että saamme taas maailman parhaat pohjoismaisten hiihtolajien urheilijat Lahteen tuttuihin viime talven MM-maisemiin, Kiuru jatkaa. Suomen lopulliset maajoukkueet ilmoitetaan kisaviikon alussa.

Salpausselän kisoissa kilpaillaan 2.-4.3.2018 yhteensä kahdeksan maailmancupin osakilpailua. Kisaviikonlopun avaavassa perjantaissa ratkotaan paikat miesten suurmäkeen sekä hypätään yhdistetyn vara- ja karsintakilpailu. Varsinaiset palkintorahat ja maailmancupin pisteet jaetaan lauantaina 3.3. ja sunnuntaina 4.3. Lauantaina kilpailuohjelmassa on maastohiihdon sprintit vapaalla, yhdistetyn parisprintti sekä mäkihypyn joukkuekilpailu. Sunnuntaina lajeina ovat suomalaisten suosikkilajit miesten 15 km ja naisten 10 km perinteisellä väliaikalähdöllä sekä yhdistetyn henkilökohtainen kilpailu ja mäkihypyn suurmäen kilpailu. -Suorituspaikat ovat varmasti loistavassa kunnossa ensi viikonloppuna. Kaikkiin maailmancupin kisoihin tehdään kansainvälisen hiihtoliiton, FIS:n, toimesta erillinen lumikontrolli kahdeksan päivää ennen tapahtumaa. Lahti ja Salpausselkä ovat lumen peitossa - ja tältä osin kaikki on kunnossa. Mäet ovat profiilissa ja senkin puolesta kaikki on kunnossa, sanoo Jesse Kiuru.

Salpausselän kisat järjestetään Lahdessa tänä talvena 93:nnen kerran. Ensimmäisen kerran samoissa maastoissa kisattiin jo vuonna 1923.

Lue lisää

Yhteistyössä

FIS World Cup
Pääyhteistyökumppanit
Yhteistyökumppanit
FIS-maailmancupin yhteistyökumppanit
Ajanottokumppani
FIS Data Sponsor
Tapahtumakumppanit
Palvelu- ja tavarantoimittajakumppanit
Yhteistyössä