Salpausselän kisat uusii ilmettään
09.10.2011 13:44
Järjestyksessään 87. kertaa Lahdessa 2.-4.3.2012 järjestettävät Salpausselän kisat saavat uuden visuaalisen ilmeen jo tulevan talven kisoihin. Salpausselän kisojen uuden logon muotokieli on jo monelle tuttu. Salpausselän kisojen uusi logo perustuu Kyösti Variksen vuoden 1978 hiihdon MM-kilpailuihin suunnittelemaan tunnukseen, joka jäi Salpaussleän kisojen viralliseksi tunnukseksi aina vuoteen 1997 asti.
- Salpausselän kisat on niin kova brandi, että se ansaitsee MM-projekteista riippumattoman oman tunnuksen. Joskus parhaat ideat on vain jo keksitty. Siksi tyydyimme vain hienosäätämään vanhaa kisatunnusta pyrkimättä rikkomaan sen alkuperäistä henkeä. Siksi hyvin yli kolmekymmentä vanha tunnus ilmentää myös tulevien kisojen kehityssuuntaa, jonka kiteytimme yhteen sanaan: hiihtokansanjuhla, kertoo Salpausselän kisojen tapahtumapäällikkö Jesse Kiuru.
Salpausselän kisojen virallisessa tunnuksessakin esiintyvä termi hiihtokansanjuhla on se ”punainen lanka”, jonka pohjalta kisoja markkinoidaan ja erilaisia toimintoja kehitetään.
- Termiä saa tulkita aivan vapaasti. Siitä löytyy muutamakin erilainen näkökulma. Meille kisajärjestäjille se määrittää lupauksen kehittää tapahtumaa talvikarnevaaliksi, jossa hiihtourheilu ja juhla yhdistyvät sellaiseksi tapahtumaksi, joka kiinnostaa yleisöä vauvasta vaariin, sanoo Jesse Kiuru.










