Lahti Ski games

Salpausselän kisoihin odotetaan urheilijoita 25 maasta

08.02.2012 11:37

Järjestyksessään 87. Salpausselän kisat 2.-4. maaliskuuta houkuttelee kilpailijoita ennakkoilmoittautumisten perusteella 25 maasta. Yhteensä Lahteen ja kisoihin odotetaan saapuvaksi yli 500 urheilijaa ja joukkueiden jäsentä. 

- Joukkueiden ilmoittautumislistoissa ei ole yllätyksiä. Kaikki suuret hiihtomaat ovat Salpausselällä mukana laajalla rintamalla. ”Eksoottisimpina” maina mainittakoon Kiina, Romania ja Australia, joista kisoihin saapuu maastohiihtojoukkueet, kertoo kilpailukoordinaattori Hannu Lehman.

- Joukkueiden tulee ilmoittaa lopulliset nimilistansa maanantaihin 27. helmikuuta mennessä, jonka jälkeen varmistuvat lopulliset osallistujalistat. Salpausselällä on jaossa kuitenkin niin paljon maailmancupin pisteitä kaikissa lajeissa, että tiedetään jo nyt paikalla olevan kaikki maailman huiput paria poikkeusta lukuun ottamatta, Lehman jatkaa.

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna kilpailuohjelmassa on yhteensä kahdeksan FIS:n maailmancupin osakilpailua maastohiihdossa, mäkihypyssä ja yhdistetyssä. Lajeina Lahdessa ovat yhdistetyn osalta joukkuesprintti perjantaina 2.3. ja henkilökohtainen kilpailu lauantaina 3.3. Maastohiihdon osalta kilpaillaan lauantaina naisten ja miesten skiathlon-kilpailut ja sunnuntaina 4.3. perinteisen sprintit. Mäkihypyssä kilpaillaan lauantaina joukkuemäki iltakilpailuna sekä sunnuntaina suurmäen henkilökohtainen kilpailu.

Lisäksi kilpailuohjelmassa on perjantaina ensimmäistä kertaa järjestettävä avoin lasten maailmancupin hiihto sekä nuorten kansainvälinen mäkikilpailu HS70 -mäestä.