Lahti Ski games

Salpausselän kisaleimaperinne jatkuu myös tulevissa kisoissa

29.01.2012 11:04

S_SELKA_2012Talariltacopy.113306.jpg

Salpausselän kisaleimaperinne jatkuu myös tulevissa kisoissa. Lahden Postimerkkikerho on ottanut asiakseen jatkaa yhtäjaksoisesti jo vuoden 1948 Salpausselän hiihdoista alkanutta erikoisleimaperinnettä. Nyt on vuorossa jo järjestyksessään 64. leima, jonka voi käydä hankkimassa itselleen tai omiin kirjekuoriin ja postikortteihin Salpausselän kisoista, Lahden Postimerkkikerhon myyntivaunusta.

Vuoden 2012 kisaleiman on suunnittelut Heikki Salokannel yhdessä Tapani Talarin kanssa. - Omalta osaltani huomasin, että puuhastelu leimasuunnittelijana on venähtänyt 10 vuoteen. Nyt oli vuorossa jo 11. leimaehdotus, Salokannel kertoo.

Erikoisleiman kuva-aiheena on Lahden Hiihtoseuran aikanaan käyttämä edustusasu, punainen neulepaita ja pipo. Rinnassa kilpailunumeron paikalla on teksti LHS90. Leima liittyy siihen, että Lahden Hiihtoseura täyttää tänä vuonna 90 vuotta ja siihen, että Lahden Hiihtoseuran edustushyppääjät opittiin tuntemaan punapaitoina. - Punapaidat on ajankohtainen siksikin, että heistä on vastikään julkaistu kirja "Punapaidat - lahtelainen mäkilegenda". Lahden Postimerkkikerho haluaa osaltaan kunnioittaa erikoisleimallaan tätä asiaa, Salokannel lopettaa.

Lahden Postimerkkikerhon tuottamia kisaleimoja menneiltä vuosilta ja vuosikymmeniltä voi käydä katsomassa Postimerkkikerhon www-sivuilta.

1977leima.jpg1962sulkija.jpg1973leima.jpg1998leima.jpg