Lahti Ski games
Lahti Ski games
Lahti Ski games

Mertaranta vahvistaa kisojen kuulutusosastoa

26.01.2012 18:51

stikään Suomen vuoden urheilujournalistiksi valittu Antero Mertaranta toimii Salpausselän kisojen pääkuuluttajana mäkihypyn ja maastohiihdon maailmancupin kilpailuissa 2.-4. maaliskuuta 2012. Mertaranta palaa näin Salpausselälle yhteensä 11 vuoden tauon jälkeen. Viimeksi Mertaranta toimi Salpausselän kisojen pääkuuluttajana Lahden edellisissä MM-kisoissa 2001. Ensimmäisen kerran Mertaranta nähtiin Salpausselän kisoissa jo 1990-luvun vaihteessa.

- Paluu Salpausselän kisoihin tarkoittaa samalla paluuta toimittajaurani alkujuurille. Jo vuoden 1989 MM-kisoissa teimme mäkimontusta ohjelmaa kellon ympäri silloisen Rytmiradion leivissä. Tuon jälkeen ehdin vielä toimia kuulutustehtävissä parissa kisoissa 1990-luvun alkuvuosina sekä tietysti MM-esikisoissa 2000 ja MM-kisoissa 2001, kertaa Antero Mertaranta omaa kisahistoriaansa. 

- Kisatunnelma on suurin yksittäinen syy saapua Salpausselän kisoihin paikanpäälle. Mertaranta on jo moneen kertaan osoittanut olevansa tunnelmanluojana valtakunnan ykkösääni. Oli upea juttu, että saimme Anteron takaisin Salpausselälle. Kuulutustiimimme kestää varmasti vertailun minkä tahansa maailmancupin osakilpailun kenttäselostuksen kanssa, kertoo tapahtumapäällikkö Jesse Kiuru.

Salpausselän kisojen muut kuuluttajat ovat Tomi Tiilikainen, Lalle Broberg, Timo Ripatti sekä Tommi Hiukka. Kuuluttamon esimiehenä toimii Mika Hollo.