Lahti Ski games
Lahti Ski games
Lahti Ski games

Ensimmäiset Salpausselän kisat järjestettiin vuonna 1923. 

LSG_460x144_history30.jpg

 

Vuonna 1923 Salpausselän Kisat järjestettiin ensimmäisen kerran. Idea kisojen järjestämiseen tuli Lauri “Tahko” Pihkalalta. Kisat haluttiin tuoda Lahteen keskeisen sijainnin ja Salpausselän vaihtelevien maastojen takia.

Vuonna 1924 Salpausselän Kisat olivat nelipäiväiset. Kisaohjelmaan kuuluivat mm. Suomen armeijan hiihtomestaruuskilpailut.

Vuonna 1925 lumeton talvi pakotti siirtämään kisat peräti kahdesti. Kisat järjestettiin lopulta kansallisina 19.-22. maaliskuuta.

Vuonna 1926 Salpausselällä järjestettiin ns. kongressihiihdot, joihin osallistui edustajia 15 maasta. Alkoi Lahden ja Salpausselän nimien iskeminen hiihtävän maailman tietoisuuteen. 

Vuonna 1927 Salpausselällä järjestettiin suurarpajaiset “Salpausselän Hiihtojen vakiinnuttamiseksi ja Suomen Hiihtourheilun kohottamiseksi”. Kolmen markan arvalla saattoi voittaa 100 000 markan pankkitalletuksen.

Vuonna 1929 urheilijat kilpailivat yhteensä yhdeksästä eri kiertopalkinnosta, joiden lahjoittajina toimivat lahtelaiset yritykset.

Vuonna 1930 Salpausselän Kisoja ei järjestetty lainkaan lumen puutteen takia. Tämän jälkeen Salpausselän Kisat on järjestetty joka vuosi kahta poikkeusta lukuun ottamatta.

Vuonna 1932 Suomen tasavallan presidentti vieraili ensimmäisen kerran Salpausselän Kisoissa. Tämän jälkeen presidentit ovat vaihtuneet, mutta vierailut pysyneet tiukasti ohjelmassa.

Vuonna 1934 Salpausselän Kisojen ohjelmaan lisättiin iltamäenlasku siihen kuuluvine karnevaaleineen. Illan päätteeksi nähtiin upea ilotulitus. Nuorison kohtauspaikkana toimi valaistu lemmenlatu.

Vuonna 1938 järjestetyissä MM-kisoissa ylitettiin ensimmäisen kerran 100 000 kisavieraan raja. Kisat käytiin uudistuneella hiihtostadionilla ja uudessa suurmäessä

Vuonna 1940 talvisota pakotti perumaan Salpausselän Kisat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

juliste1926.png

Kongressihiihdot 1926 (MM-arvo)

juliste-1938.png

Lahden 2. MM-hiihdot 1938