20.02.2016 17:37

Ei ihan tavallinen talvipäivä

Salpausselän kisat tarjoavat paljon muutakin kuin suuren urheilujuhlan tuntua – nimittäin virikkeitä kaikille aisteille. Tämän sai todeta myös bloggariryhmä, joka viihtyi kisatunnelmassa katsellen huikeita näkymiä suurmäen tornista ja nauttien VIP-alueen herkullisesta ruokatarjonnasta.

Lahden MM-etkojen monipuolinen tarjonta sai kiitosta urheiluun keskittyvää Pumpui-blogia kirjoittavalta Lotta Heikkeriltä, jonka mielestä yleisö nykyään odottaa tapahtumalta muutakin kuin hiihtokisoja ja höyrymakkaraa. 

- Täältä löytyy jokaiselle jotakin viihdyttävää urheilun lisäksi. Kaiken kruunaa lämmin tunnelma, Lotta Heikkeri sanoo.

Kisojen tunnelmaa kehui myös urheilutapahtuman ensikertalainen Secret Wardrobe -blogin takana oleva Anna-Maria Arjasto.

- Tosi mielenkiintoista tarkastella kisatapahtumaa monelta kantilta. Kävijöiden hyvä fiilis välittyy ja tarttuu. Lisäksi kisojen kokonaisuus on hieno, kun ilmettä on suunniteltu yhtenäiseksi, Anna-Maria miettii.

Ski Trail Food -konsepti sai veden kielelle

Komeita maisemia katsellessa tulee helposti nälkä, joten suurmäen tornin jälkeen olikin mukava siirtyä ruokapöydän antimien ääreen. Fazer Food Servicesin MM-etkoille räätälöimä VIP-vieraiden ruokatarjonta keskittyy kotimaiseen ja lähiruokaan. Ski Trail Food -konsepti tarjoilee street food -henkistä ruokaa rennolla otteella, mikä miellytti myös bloggarivieraita.

- Street food -tyyppinen ruoka on mielestäni hauska idea ja toimii hyvin. Esimerkiksi yritysvieraat kokevat varmasti tämän tyyppiset palvelut tärkeiksi, toteaa Hunajaista-blogin Riikka Timonen.

Erityisesti innostusta herättivät Ski Trail Foodin burgerit, joita on mahdollista saada joko ylikypsällä possulla tai maukkaalla parsakaali-mantelipihvillä. Ruokien maistelun jälkeen ryhmän toiveissa oli päästä vielä haistelemaan tunnelmia kisakatsomoon.

Täydelliseen talvipäivään kuuluu niin hyvä ruoka, iloinen tunnelma kuin hienot urheilusuorituksetkin. Tätä kaikkea tarjoavat MM-etkot Salpausselällä.

Teksti: Terhi Kannisto
Kuvat: Ossi Saarinen

Lue lisää

Yhteistyössä

FIS Presenting Sponsor
Central Sponsor
Event Sponsor
Partners