Nettitoimitus kiittää

05.03.2006 16:05

Tämän vuoden Salpausselän kisat ovat onnellisesti ohi. Nettitoimitus kiittää kaikkia lukijoita ja toivottaa kaikki tervetulleeksi ensi vuoden kisoihin. Tapaamisiin!

Katsomossa kuuluu ja törisee

05.03.2006 12:33

Tauno ja Kirsti Leinonen mäkimontussaKisavieraat ovat värikästä joukkoa. Ihmisten seassa näkee kaikenvärisiä ja -kokoisia hattuja, takkeja, torvia ja kasvomaalauksia. Monet ovat todella nähneet vaivaa oikeanlaisen kisalookin hankkimiseen.

Lahtelaiset Tauno ja Kirsti Leinonen saapuivat sunnuntaina mäkimonttuun juuri sprintin mäen alkaessa. Tauno on ollut 32 vuotta kisatoimitsijana, mutta nyt jo siirtynyt tiukasti katsomon puolelle. “Aikoinaan kuljetin urheilijoiden varusteita oikeille paikoilleen. Maakunnista urheilijat saapuivat kaikkien tavaroidensa kanssa ja niitä sitten kuorma-autoilla vietiin paikasta toiseen”, hän kertoo.

Pariskunta kertoo saapuneensa sprintissä tsemppaamaan Anssi Koivurantaa menestykseen ja mäkihypyssä katsomaan miten Janne Ahonen pärjää kokonaispisteissä. “Toivotaan loppupäiväksikin hyvää säätä”, Kirsti huikkaa istuinalustat heiluen.

SPR auttaa ja neuvoo hädässä

05.03.2006 12:17

Punaisen ristin Sari HakanenSuomen Punaisella Ristillä on kisoissa oma ensiapupäivystyspiste, josta voi tarvittaessa hakea apua jos jotain kisojen aikana sattuu tapahtumaan. “Ihan normaalia kisamenoa on ollut”, päivystäjä Sari Hakanen kertoo. SPR:n piste on lähellä pääporttia ja isoimpien kisatapahtumien aikana päivystyspartiot myös kiertävät yleisön joukossa auttamassa ja kertomassa SPR:n toiminnasta.

“Isojen ihmismassojen ollessa liikkeellä aina sattuu ja tapahtuu, onneksi vakavilta tapauksilta on vältytty”, kerrotaan Päijät-Hämeen Pelastuslaitokselta. Urheilijatkin ovat pysyneet hyvin pystyssä. Järjestyksenvalvojat antavat radiolla tietoja ensiapuhenkilöstölle ongelmatilanteessa ja apua kisa-alueella saa nopeasti.

Eko-oppaat ohjaavat kisavieraita ympäristöasioissa

05.03.2006 11:15

Eko-oppaat Lahden ammattikorkeakoulustaOlli Torppala ja Sauli Pihamaa toimivat eko-oppaina tämän vuoden kisoissa

Jo vuodesta 1996 alkaen Salpausselän kisoilla on ollut oma ympäristöohjelma. Käytännössä se näkyy huolellisena jätteiden lajitteluna sekä joukkoliikenteen suosimisena. Myös kisojen aikana Salpausselän maastoon tehtävät rakenteet sijoitellaan niin, että ne kuormittavat tärkeitä pohjavesialueita mahdollisimman vähän.

Myös tämän vuoden kisoissa työskentelee eko-oppaita, jotka auttavat ja opastavat yleisöä jätteiden lajittelussa sekä myös muissa ympäristökysymyksissä. Oppaita on runsas kymmenen, jotka vuorottelevat lajittelupisteillä. Oppaat ovat Lahden ammattikorkeakoulun ympäristötekniikan opiskelijoita.

“Tavoitteena on muistuttaa yleisöä jätteiden lajittelusta myös kisojen aikana”, eko-opas Sauli Pihamaa kertoo. Oppaat päivystävät lajittelupisteiden luona ja huomauttavat ystävällisesti jos muovimuki on menossa väärään roska-astiaan. Kisoissa lajitellaan bio-, energia- ja kaatopaikkajäte. Lisäksi isommissa lajittelupisteissä kerätään pahvia, lasia, paperia, metallia ja paristoja. Kisoihin osallistumisesta opiskelijat saavat opintopisteitä ja pääsevät jakamaan opittua tietoa suoraan yleisölle. “Roskat oikeaan astiaan niin koko kisa-alue pysyy siistimpänä”, Olli Torppala päättää.

Ensimmäisenä kisapäivänä lähes 40 000 kävijää

04.03.2006 19:36

Iloinen tulitus Lahden illassa81. Salpausselän kisojen ensimmäinen kisapäivä saatiin päätökseen itävaltalaisten mitalijuhlilla. Päivän aikana yhteensä noin 38 000 kisavierasta nautti leppoisasta talvipäivästä.

Päivän päätteeksi nähtiin jo perinteeksi muodostunut ilotulitus, joka juhlisti PHP:n 100-vuotista taivalta.

Sunnuntain kisapäivä starttaa 11.45 sprintin yhdistetyn mäellä ja myöhemmiin iltapäivällä käydään vielä mäkihypyn Nordic Tournamentin avauskilpailu.

Vapaaehtoiset saavat kisat onnistumaan

04.03.2006 18:26

Mediakeskuksen kahvittajat

81. Salpausselän kisat työllistävät taas satoja vapaaehtoisia monenmoisiin tehtäviin eri puolella kisa-aluetta ja sen ulkopuolellakin. Alueelle tulevien kisavieraiden ja työtään tekevien ammattilaisten, toimitsijoiden ja median edustajien päivittäisistä tarpeista huolehtiminen on yksi tärkeimmistä tehtävistä. Iloisten ja hymyilevien naisten joukko pyörittää hiihtomuseon yläkerrassa sijaitsevan mediakeskuksen kahviota, osa jo vuosikymmenien jälkeenkin. “Noin neljäskymmenes vuosi on meneillään”, toteaa Annikki Kokkonen voileipäkasojen keskeltä. Hän on aloittanut uransa kisoissa kutsuvierasravintolassa jo Kekkosen aikaan.

Mediakeskus tarjoaa kisoista kirjoittaville kotimaisille ja ulkomaisille toimittajille lämpimät tilat työntekoa varten sekä pientä purtavaa sen ohessa. “Aivan upeaa palautetta saamme asiakkailta joka vuosi”, Riitta Lehtimäki kertoo. Tarjottavaa riittää aina ja tee- sekä kahvipannut pysyvät lämpiminä. Monet toimittajat myös muistavat kasvot monien vuosien jälkeen ja tulevat erikseen tervehtimään.

Mikä sitten saa tulemaan aina uudelleen joka vuosi talkootyöhön Salpausselän kisoihin? “Ilmapiiri”, naiset vastaavat yhteen ääneen. “Vapaaehtoisten kesken on hyvä yhteishenki. Aina tapaa ystäviä ja vanha porukka palaa yhteen”, Hannele Ojaranta kertoo.

“Tärkeintä on olla osa kisakoneistoa, pitää omalta osaltaan rattaat pyörimässä ja mahdollistaa tällaisen hienon tapahtuman onnistumisen Lahdessa”, Irmeli Mattila päättää.

Kisajuna toi kisafiiliksen

04.03.2006 13:10

Kisajuna sisältä

Kisajuna tiputti Salpausselän kupeeseen aimo annoksen kisatunnelmaa kun vaunut tyhjenivät kisavieraista.
-Junalla on mukava tulla, kun pääsee ihan kisa-alueen viereen, helsinkiläinen Sanna tuumasi.
Kisajuna on tuonut kisavieraita Salppurille jo 1930-luvulta lähtien ja vieraat pääsevät junalla 20 metrin päähän hiihtostadionista.
Kisajuna pysähtyy Pasilassa, Tikkurilassa, Keravalla, Järvenpäässä, Hyvinkäällä sekä Riihimäellä.
-Junalla tultiin ja junalla myös mennään takaisin, Sannan seurassa matkannut Kalervo kertoi.
Molemmat olivat kolmatta kertaa Salpausselän kisoissa.
-Aina on tultu junalla.
Kisajuna saapui Salpausselälle tänään reilut puolituntia ennen yhditetyn mäkiosutta ja sunnuntaina juna saapuu klo 11.25 – eli sopivasti ennen varsinaisten kilpailujen alkua. Paluumatkalle kisajunat lähtevät tunnin sisällä kilpailujen päättymisestä.

Lapsilla omat kisat Kisalinnassa

04.03.2006 13:07

Liina ja Mari LastenlinnassaLasten omat kisat käydään Lasten Kisalinnassa pääkatsomon alakerrassa juoksuratatasolla. Jo puolen päivän aikaan Lahden AMK:n sosionomiopiskelijoiden rakentamassa Kisalinnassa vilisi pikkuprinssejä ja linnanneitoja.

Kisalinnassa puuhaa riittää. Satunurkka, temppurata, askartelupiste, teatteri ja kasvomaalaus tarjoavat viihdykettä moneen makuun. Paikalle voi tulla lämmittelemään tai leikkimään parin tunnin ajaksi lauantaina 12-16.30 ja sunnuntaina 11-16. Tervetulleita ovat kaikki 3-12 vuotiaat kisavieraat. Vanhempiensa kanssa paikalla voivat pistäytyä myös pienemmät kisailijat, sillä Kisalinnassa on vaipanvaihto ja ruuan lämmitysmahdollisuus.

Nettitoimitus tervehtii

04.03.2006 12:20

Salpausselän kisojen nettitoimitus kirjoittaa juttuja varsinaisista kisatapahtumista kuin myös kisa-alueen meiningistä. Vastaamme myös sivujen tulospalvelun toiminnasta.

Nettitoimituksen vahvuuteen kuuluvat: Lasse Salo, Eeva Ristkari, Ykä Ristkari ja Anu Virtanen.
Kuvaajina toimivat Tomi Nuotsalo ja Kristoffer Åberg.
Teknisenä avustajana toimii Heidi Turja. Nettitoimituksen vastaava on Kirsi Miettinen (050-570 2944).

Toivomme lukijoiltamme palautetta kisasivuista, jotta voimme myös tulevaisuudessa palvella lukijoitamme mahdollisimman hyvin. Risuja ja ruusuja saa lähettää osoitteeseen: news@lahtiskigames.com

Ohjelmateltassa lämmintä juomaa ja tunnelmaa

04.03.2006 11:15

Klaus Thomasson“Kirpeän kevättalven koko perheen juhla”, kuvailee seremoniamestari Klaus Thomasson ohjelmateltan aikataulua viikonlopun kisojen aikana. “Kisat ovat ehdottomasti koko perheen juhla ja lauantai-päivän ohjelmassa otetaan kevättä vastaan hieman keskieurooppalaisella tyylillä”, Klaus jatkaa. Lauantai-päivän ohjelmassa on kevyttä torvimusiikkia ja illalla siirrytään seitsemänkymmentäluvun hittien pariin. Ilotulituksen jälkeen teltassa siis rokataan aina 23.30 saakka.

Sunnuntai-päivänä koko perheen ohjelma teltassa jatkuu ja klo 13 lavalle nousee Laura Voutilainen, joka esiintyy akustisesti noin puolen tunnin ajan.

Lauantai 4.3.2006

Teltta avoinna 11.00-23.30

12.00-12.15 Klasu ja Kisatytöt
12.15–12.45 Janoiset Torvet (I)
12.45–13.00 Conciksen vaskiryhmä
13.00–14.00 DJ
14.00–14.30 Janoiset Torvet (II)
14.30–15.00 Klasu ja Kisatytöt
15.00–15.30 Janoiset Torvet (III)
15.30-15.45 Klasu Thomasson Special
15.45–16.00 Conciksen vaskiryhmä
16.00–16.30 DJ
16.30–16.45 Klasu ja Kisatytöt
16.45-17.00 Janoiset Torvet (IV)
17.15–18.45 DJ
Klo 18.45–20.30Men in Black
Klo 20.30– Seventies Hit Show:
Mari Varjovirta & Markku Ketola

Sunnuntai 5.3.2006

Teltta avoinna 10.00-17.00

11.00–11.15 Klasu ja Kisatytöt
11.15–11.45 Men in Black (I)
12.15–12.30 Conciksen vaskiryhmä
12.30-12.45 Men in Black (II)
12.45–13.00 Klaus Thomasson Special
13.00 Laura Voutilainen
13.30–14.00 DJ
14.00–14.15 Klasu ja Kisatytöt
14.15–14.45 Men in Black (III)
16.00–17.00 DJ

Tarkemmin ohjelmateltan aikataulusta
Janoiset torvet
Janoiset torvet